Finlandia Marathonin lyhyin juoksumatka 10 km muutti nimeään ja tunnetaan tänä syksynä nimellä Valon Kymppi. Suurempi muutos tulevana syksynä on kuitenkin se, että kymmenen kilometrin matka juostaan jo perjantai-iltana. Osallistujille halutaan tarjota ainutlaatuinen ja elämyksellinen juoksuympäristö. ”Myöhäinen lähtöaika, pimenevä syksyinen ilta ja kaupungin upea valaistus yhdistettynä ruskan väreissä hehkuvaan Rantaraittiin tarjoaa kympin juoksijoille uudenlaisen mahdollisuuden hakea tunnelmaa juoksuun”, kuvailee Finlandia Marathonin toinen pääsihteeri Jouni Vatanen Keski-Suomen Liikunnalta.

 

”Olemme saaneet tapahtumaan mukaan hyviä yhteistyökumppaneita ja tarkoitus on rakentaa illan tapahtumasta monipuolisen musiikin ja valoefektien kautta täysin uudenlainen kokemus sekä juoksijoille että yleisölle. Esimerkiksi Jyväskylän Paviljongin alueen valosuunnittelulla saamme tehtyä tapahtumakeskuksesta elämyksellisen ja erilaisen, pimeys ja valo kohtaavat juoksijoiden sännätessä matkaan”, Vatanen kertoo syksyn suunnitelmista.

 

Jyväskylä tunnetaan Valon kaupunkina ja tästä syystä Valon Kymppi sopii kaupungissa juostavan matkan teemaksi. Juoksun ohella voi nauttia Rantaraitin iltavalaistuksesta ja uusien elämyksien kautta on pyritty helpottamaan päätöstä tulla mukaan juoksemaan. Tapahtumaan osallistuminen olisi tässä se juttu. Innokkaimmat juoksijat ovat jo huomanneet myös sen, että tänä vuonna Finlandia Marathonilla on mahdollista osallistua vaikka kahdelle eri matkalle. Perjantaina voi käydä juoksemassa Valon Kympin ja lauantaina puolimaratonin tai maratonin.