syyskuuta 18, 2017

Viime lauantaina osallistuin ensimmäistä kertaa Jyväskylässä juostuun juoksutapahtumaan: Finlandia Marathonille, jonne pääsin fiilistelemään juoksutunnelmaa ystävieni kanssa. Juoksun tavoitteena oli tehdä parhaani ja auttaa ystäväni vahvalla ja varmalla, tasaisella juoksulla maaliin. Lähdin viivalle siis ensi kertaa ”jänistely”-roolissa. Osallistuimme yhdessä  puolimaratonille, jonne itse sain osallistumisen blogiyhteistyön kautta. Oli ilo olla mukana juoksemassa yhdessä juuri tänä Suomi 100 – vuonna, kiitos! Lukiessani etukäteen varsin kattavaa tapahtuman infopakettia minua hymyilytti erityisesti: ”Finlandia Marathon on haluttu kehittää kokonaisuudeksi, joka tarjoaa mahdollisuuden osallistua hyvin erilaisella harjoitustaustalla sekä erilaisin tavoittein. Johtoajatuksemme on, että juoksutapahtuman järjestäjänä pystymme kannustamaan mahdollisimman monia liikkumaan sekä terveellisiin elämäntapohin. Jokainen osallistuja voi asettaa itsellensä jonkin tavoitteen, joka kannustaa säännölliseen liikuntaan ja kehittämään omaa kuntoaan.”

Huikeaa! Juuri tätä juoksutapahtumat parhaillaan on. Tapahtuma kasaa kokoon niin kokeneita konkareita ja eri tasoisia kuntoilijoita. Jokainen omalla tasollaan voi lähteä haastamaan itseään tai vain nauttimaan liikkumisen ilosta. Finlandia Marathonilla saa seurata myös SM-kisailijoiden menoa ja hämmästellä vauhtia. Vauhti on niin kovaa, ettei peesissä pysyisi edes kilometrin vedoissa.

Kisahallina toimi aivan lähdön vieressä sijaitseva Paviljongin D-halli, jonne meidät ystävällisesti opastettiin järkkärien toimesta heti alkuun. Miltei samalla sekunnilla, kun ystäväni heitti ilmaan kysymyksen, että missähän se D-halli on, seisoi takanamme mies joka vastasi ja opasti meitä. Muutoinkin kaikki kisanumeroiden haku sujui moitteettomasti ja ilman minkäänlaisia jonotuksia. Opastekyltit oli selkeät, eikä tarvinnut lainkaan arpoa mistä mikäkin piste löytyisi. Erittäin toimivaa palvelua!

Ennen starttia oli hyvin aikaa, joten kiinnitin huomiota muutamiin juoksijoihin, joilla oli samanlaiset paidat päällä. Tiimihenkeä aistittavissa. Kävin jututtamassa paria naista, jotka kertoivat että edessä siintävä puolimaraton olisi ihka ensimmäinen. He olivat asettaneet yhdessä tavoitteen ja valmistautuneet kohti ensimmäistä puolimaratoniaan. Yhdessä jaettu kokemus on aina huikeaa, vaikka itse puolimaratonin juoksisikin yksinään kuulostellen omaa itseään. Mahtavaa naiset, kun olitte yhdessä asettanut tavoitteen ja lähteneet kohti uutta haastetta! Toivottavasti juoksun jälkeen olette saaneet kokea endorfiinipöllyistä juoksun iloa. 🙂 Kiinnitin huomion myös  vihreäpaitaiseen naisjoukkoon, jotka oikein hehkuivat iloa ja innostusta. Yksi heistä oli saanut idean houkutella työkavereita mukaan ja aikamoisen jengin olikin haalineet kasaan. He olivat treenailleet yhdessä pitkin kesää ja nyt oli edessä juoksijoiden juhlapäivä. He varmasti erottuivat edukseen tiimipaidoilla juostessaan pitkin rantaraittia. Bongasinpa itsekin matkan varrella ”toistolla taistoon”-kannustuskylttejä, joten liikkeelle oli lähdetty selkeästi ”ME”-hengellä. Aivan mahtavaa!

Tämänkaltaiset tarinat lämmittää mieltä. Yhdessä tekeminen, toinen toistemme kannustaminen ja uusien haasteiden keksiminen ajaa meitä mitä upeimpiin seikkailuihin. Itsekin olen aloittanut juoksutapahtumiin osallistumisen toisten tsemppaamana, ensin puolimaratoneja, maraton, ja viimeisimpänä ultramaraton. Sitä ei kuulkaa tiedäkään, mistä sitä itsensä löytää, jos juoksukipinä pahasti iskee. Ihan vain varoituksen sanana 😉

Palatakseni kuitenkin vielä juoksuun, starttiin, jossa koko jengi lämmitteli yhdessä. Hymyilytti. Porukalla oli hyvä meno päällä. Odottaessamme lähtölaukausta Finlandia hymnin soidessa tuli huikea fiilis, onpa vaikuttava startti. Ensimmäiset kilometrit mentiin aikamoisessa ruuhkassa. Onneksi aikanaan ruuhka rauhoittui ja tuli väljempää. Itse olin uudenlaisen haasteen edessä, millaistahan on jänistellä. Mikähän olisi se sopivin vauhti. Mitähän tässä kannattaisi höpötellä. Kannattaisiko höpötellä? Nooh, minä päädyin höpöttelemään kaikenlaista, ajattelin jos ne kilometrit tuntuisi vaikka kuluvan nopeammin. Tiesin kyllä, että ystäväni osaisi sanoa, jos pitäisi olla hiljaa. Sen verran toisemme tunnemme. Matka eteni mukavasti kaunista rantamaisemaa ihaillen. Matkan varrella oli kannustajia ja rytmiä askeleelle antoivat myös rumpalit. Sää oli mainio, ruskan värejä oli jo nähtävillä, ilma oli raikas ja aurinkokin pilkahteli. Ihan huikea syyssää. Tosin välillä sai juosta vähän vastatuuleen, mutta se oli myös virvoittavaa.

Jyväskylässä juostiin kaksi kertaa sama kierros ja olipahan hauskaa toiselle kierrokselle lähtiessä tsempata sanoilla ”Nyt viimeiselle kierrokselle”. Jälkimmäisellä kierroksella luulen, että tsempillä on jo isompi merkitys, kun askel alkaa painaa. Tosin en ole ihan varma, miten onnistuin sanavalinnoissa. Yhdessä vaiheessa taisin tokaista ajatukseni ääneen ”on tää puolimaraton kyllä lyhyt matka – ihan kohta ollaan jo maalissa.” Hmm… olikohan tää sittenkään kovin hyvä tsemppi. Taisin paikata tätä huutamalla kovaan kannustusta, höpöttelemällä meidän yhteisistä saavutuksista mm. Kebnekaisen vaelluksesta tai vain tsempata siihen, että nyt pitää jo tuntua pahalta, mutta nyt vain mennään. :)Viimeisellä puolella kilometrillä vilaisin ystävääni ja hänen keskittynyttä ilmettään ja uskalsin nostaa vauhtia sanoen: Älä mieti, tule vain perässä.” Maalisuoralla rinnalle, käsi käteen ja kuulutusten saattelemana täysillä maaliin. HUIKEAA! 

Olipa muuten hauska löytää tällainen maaliintulo-kuva tulospalvelun yhteydestä. Jokaisen juoksijan maaliin tulo oli talletettu ja kuvat löytyy omaa tulosta tarkastellessa.  Saavuimme maaliin ystäväni ennätysajassa: 2:08:36! Huippua! 🙂

Ja voi sitä endorfiinipöllyistä tunnelmaa, jota sai aistia maalissa. Iloa ja innostusta. Juoksun fiilistelyä ja tunnelmia. Niin parasta. Poistuessa maalialueelta saatiin käteemme sellaiset maalieväät, etten ole ennen moista nähnyt.. Täällä on selkeästi ymmärretty, että juoksijat tykkää syödä. Kiitos 🙂

 

Finlandia Marathon vakuutti kaikin puolin tunnelmaltaan ja järjestelyt näyttivät olevan ihan priimaa. Kiitos kaikille talkoolaisille ja järjestäjille! Erityiskiitos myös kaikille veteraaniurheilijoille, jotka olivat mm. huoltopisteellä talkootöissä. ”Kunnossa kaiken ikää” on itsellenikin elämän mittaisena tavoitteena. Toivon, että liikkumisen ilo säilyy läpi jokaisessa elämänvaiheessa. Ihanaa, että liikkuminen yhdistää kaikenikäisiä ja kaikenkokoisia. Parasta, että omalla esimerkillämme voimme tsempata toinen toistamme ja kannustaa liikkumisen pariin.

Tämän postauksen päätteeksi haastan juuri sinut keksimään ensi vuodelle jonkun haasteen ja houkuttelemaan kaverisi mukaan. Yhdessä asetettu tavoite kannattaa ja se auttaa liikkumaan läpi pimeän syksyn. 

Juoksun iloa ja ihanaa syksyn jatkoa kaikille!! 🙂  

Olisi tosi kiva kuulla muidenkin juoksufiiliksiä ja kokemuksia. Jätähän kommenttia alle, mitä mieltä olit Finlandia Marathon-tapahtumasta ja kuinka juoksu kulki? Entäpä juoksiko joku Espoossa, Tampereella tai Turussa järjestetyissä juoksutapahtumissa – miten meni? 🙂

PUOLIMARATON