Jyväskylässä juostiin vuosina 1978-1994 Finlandia Marathon 17 kertaa. Se oli ensimmäinen ja pitkään Suomen suurin kaupunkimarathon. Osanottajia oli parhaimmillaan pitkälti yli 2000.

Järjestäjäorganisaatioiden joukossa oli mm. SVUL, mikä myöhemmin oli perustamassa Suomen suurimmaksi noussutta Helsinki City Marathonia.  1990-luvun laman myötä osanottajamäärä putosi pariinsataan ja jyväskyläiset järjestäjätkin lamaantuivat.  Finlandia Marathonia ei juostu enää vuonna 1995.

Aloitin marathoniin tähtäävän harjoittelun helmikuussa 1994, enkä pystynyt vielä juoksemaan marathonia keväällä 1994 Jyväskylässä, vaan toteutin tavoitteeni New York City Marathonissa marraskuussa.

2000 –luvun alussa kirjoitin minä, Viherlandian omistajajohtaja Juhani Tahvonen ja Jyväskylän yliopiston vararehtori , professori Pekka Neittaanmäki  toistemme tietämättä Keskisuomalaiseen mielipidekirjoituksen, että Jyväskylästä on tehtävä taas Marathonkaupunki ja Finlandia Marathon on elvytettävä. Jyväskylän Kenttäurheilijat (JKU) omistaa Finlandia Marathon nimen ja otti yhteyttä meihin: ”Tulkaahan elvyttämään”.

 

Sanoista tekoihin

Alkuvuodesta 2004 ryhdyimme sanoista tekoihin.  Jyväskylän yliopiston Agorassa kokontui  JKU:n toiminnanjohtaja Markku Koistinen, Keski-Suomen liikunnan aluejohtaja  Petri Lehtoranta, Juhani Tahvonen, minä ja professori Pekka Neittaanmäki, joka valittiin järjestelytoimikunnan puheenjohtajaksi.  Keväästä  2004 alkaen kokoonnuimme monta kertaa. Erääseen kokouksen pöytäkirjaan on kirjattu:

  • maakunnasta puuttuu kansainvälinen liikuntatapahtuma
  • maakunnassa on alan tietoa, tutkimusta ja osaamista, mutta suurempi tapahtuma ja ”lippulaiva” puuttuu
  • tapahtuma antaa matkailullista merkitystä ja PR-arvoa koko maakunnalle
  • tapahtumalla on merkitystä maakunnalliselle yritystoiminnalle
    • yritysten, järjestöjen ja oppilaitosten verkottuminen
  • tapahtumalla on historia ja kokemuspohjaa olemassa

(Finlandia Marathon 1978-1994)

Kokosimme Finlandia Marathonin historian, teimme hankkeesta esiselvityksen, hankesuunnitelman alustavine ohjelmineen, talousarvion ja selvitimme rahoitusmahdollisuuksia. Olimme yhteydessä mm. Keski-Suomen liittoon, Jykesiin, Jyväskylän kaupunkiin, maalaiskuntaan ja Messuihin,  Jyväskylään Oy matkailuyritykseen ja Suomen matkatoimistoon, minkä Jyväskylän toimisto järjesti maratonmatkoja ympäri maailmaa. Perustettiin Finlandia Marathonin internetsivu.

Lähtökohtana oli, että marathon ei ole vain juoksukilpailu maratoonareille, vaan se on samalla kuntoilutapahtuma juoksunharrastajille, jotka haluavat asettaa tämän vaativan tavoitteen kuntonsa kehittämiseen ja ylläpitoon. Kun hyvinvoiva henkilökunta tekee hyvää tulosta yrityksissä, järjestimme elokuussa 2004 Agorassa ”Hyvinvointiseminaarin yrityksille ja julkisyhteisöille”. Tarkoitus oli innostaa organisaatioita kannustamaan henkilökuntaansa juoksuharrastukseen ja sponsoroimaan Finlandia Marathonia. Keski-Suomen liikunta oli järjestänyt jo Jyväsjärven ympärillä Siltojen juoksua, mistä oli tarkoitus kehittää uudistunut Finlandia Marathon. Näin osallistumismahdollisuus juoksutapahtumaan Jyväskylässä oli seuraavan kerran jo syyskuun alussa. Eräs tilaisuuteen osallistunut aloittamisvaihessa oleva yritys oli Firstbeat, mistä on kehittynyt merkittävä sykkeenmittaustekniikkaa hyödyntävä firma ja palkittiin tänä vuonna Keski-Suomen yrittäjäpalkinnolla.

 

3176327947_9cc18f9c07_m

Finlandia Marathonia markkinoiva Hirvitiimi Médocissa 2005: Vasemmalla kirjoittaja ja hänen vieressään Nokian silloinen viestintäjohtaja Lauri Kivinen (nykyinen Yleisradion toimitusjohtaja). Takana on Suomen lipun kanssa Viherlandian toimitusjohtaja Juhani Tahvonen, joka oli mainio visionaari, mutta menehtyi harmillisesti vuonna 2010. Yleisradio teki vuonna 2005 ja 2009 ohjelman Hirvitiimin juoksusta Médocissa.

Medócin marathonista kummi

Olin vuonna 1999 vienyt parinkymmenen yritysjohtajan joukon Tiimi 2000 henkisen ja fyysisen valmennusohjelman  loppuhuipennuksena juoksemaan Médocin Marathonin. Pidän sitä 28 eri puolella maailmaa juoksemani maratonin kokemuksellani maailman hauskimpana. Se ei ole niinkään juoksukilpailu, vaan juoksijalle palkinto maratonkunnon saavuttamisesta, yrityksille markkinointia ja juoksijoiden seuralaisille tosi hauska tapahtuma maailman parhaimpiin viinitiloihin tutustumisineen. Juhani Tahvonen oli mukana toteamassa tämän. Niinpä ideoimme, että ”suometamme” Médocin käytäntöjä tekemällä kummisopimuksen Finlandia Marathonin kanssa ja luomme Suomeen ainutlaatuisen juoksutapahtuman.

Médociin pystytään ottamaan vain 8500 juoksijaa matkalla olevien ahtaiden reittien takia ja sinne on ollut Suomesta vaikea päästä. Halukkaita juoksijoita on vuosittain ainakin reilusti yli kymmentuhatta ja arvelimme, että  ”overflow” joukosta voisi houkutella Suomeen merkittävän määrän ulkolaisia juoksijoita, mikäli pystymme luomaan riittävän kiinnostavan juoksutapahtuman.  Pekka Neittaanmäki järjesti avuksemme Ranskan ritarikunnan kunniamerkin saaneen dosentti Osmo Pekosen, joka on kirjoittanut vuoden 2004 Médocin matkasta luvun kirjaansa ”Oodi ilolle”. Kontaktin saaminen Médocin johtoon oli vaikeaa.  Kutsuimme kummiksi silloisen ranskansuomalaisen MEP Ari Vatasen, joka soitti Médocin Marathonin johtajalle Hubert Rocherille. Puhelimeen vastasi hänen pääsihteerinä toimiva poikansa, joka sanoi isälleen: ”Täällä joku väittää olevansa Ari Vatanen”. Hubert käski kysyä, juoko hän muutakin kuin maitoa? Ari kertoi omistavansa viinitilan Provencessa ja sai sovituksi puhelimeen tulleen Hubertin kanssa, että ottavat vastaan delegaatiomme syyskuun 2004 Médocin Marathonissa. Suunnittelimme, että Finlandia Marathonille perustetaan kansainvälistämistä varten kunniavaltuuskunta, mihin jäseniksi kutsutaan ainakin Ari Vatanen ja Hubert Rocher.

Syyskuun 2004 matkalla sovimme, että vuoden 2005 Médocin Marathonin yhteydessä tehdään Finlandia ja Médoc Marathonien välinen kummisopimus. Näin tehtiin. Se on kuitenkin vain runkosopimus, mikä vaatisi jatkoksi jatkuvaa kanssakäymistä sen hyödyntämiseksi Finlandia Marathonin kansainvälistämisessä.

Olen ollut myöhemmin vuosina 2009, 2010 ja 2013 Finlandia tiimin vetäjänä Médocissa ja olemme markkinoineet Finlandia Marathonia. Sen verran sopimus on toiminut Médocin suuntaan, että ovat ottaneet meidät kysyttäessä juoksemaan.

 

3177169002_ee2c219a37_z

Finlandia Marathonia markkinoiva Hirvitiimi Médocissa 2005: Vasemmalla kirjoittaja ja hänen vieressään Nokian silloinen viestintäjohtaja Lauri Kivinen (nykyinen Yleisradion toimitusjohtaja). Takana on Suomen lipun kanssa Viherlandian toimitusjohtaja Juhani Tahvonen, joka oli mainio visionaari, mutta menehtyi harmillisesti vuonna 2010. Yleisradio teki vuonna 2005 ja 2009 ohjelman Hirvitiimin juoksusta Médocissa.

Ohjelmaideoita

Kokouksissa ideoimme Finlandia Marathonin ohjelmaa ja ajoitusta. Kansainvälisen maratonin parhaimpana ajankohtana pidettiin keskikesää, jolloin tapahtumaa voi markkinoida Pohjolan valoisalla yöllä. Käytännön ongelmia tietysti ovat päällekkäisyydet muiden Suomen juoksutapahtumien kanssa, työvoiman kesälomat ja tosi urheilijoiden mielestä harjoittelukauden lyhyys. Parhaimpana juoksupäivänä pidettiin toteutunutta lauantaita. Perjantaille ideoitiin Päijänneristeilyä, mikä päättyy Viherlandian laituriin. Siellä tavanomaisen pastatankkauksen sijasta on karjalanpiirakkapartyt musiikki- ym. ohjelmineen. Lauantaina maaliintulon jälkeen halukkaat voivat kävellä Kävelykatua pitkin uimahallille saunomaan ja uimaan ja suorittaa matkalla Kauppakadun abbrobaturin. Onhan pelkän veden juominen vaarallista juoksun jälkeen, vaan tarvitaan hivenaineitakin.  Illalla olisi jossakin voittobileet, missä julkistetaan tulokset ja juhlitaan saavutuksia. Ovathan maaliin päässeet voittaneet itsensä. Juoksureitillä pitää olla musiikkia ja muuta ohjelmaa Médocin tapaan ja juoksijoita kannustetaan pukeutumaan hauskasti ja joukkueensa mukaan. Yritykset voivat mainostaa juoksijoidensa avulla.

Sunnuntaiksi Laajavuori Oy lupasi järjestää kiinnostuneille metsäretken, mikä päättyy savusaunomiseen Vuorilammella. Matkalla on laavurasteja, missä paistetaan makkaraa ja voi maistella Finlandian nimikkojuomaakin. Näitä oheispalveluja voi ostaa ilmoittautumisen yhteydessä niin kauan kuin kapasiteettia riittää. Näin on Médocissakin. Näin tapahtumasta saadaan Suomessa ainutlaatuinen ja siihen kannattaa matkustaa kauempaakin kannattajajoukkojen kanssa.

Tänä vuonna 10. uudistunut Finlandia Marathon ja vuonna 2019 on 30.

Maailmalla on paljon juoksijoita, joille on tärkeää kehua, että ovat osallistuneet esim. 25. juhlamarathoniin jossakin. Minäkin olin Ateenassa 2500. annual marathonissa vuonna 2010. Se Pheidippeshan juoksi ensimmäisen 490 v eKr. Helsinki City Marathon on tehnyt kunniamaratoonareita juoksijoista, jotka ovat juosseet kaikki 35 HCM:ia. Kunniatitteleitä voi antaa viidestä, kymmenestä jne. Näin saadaan samat juoksijat tulemaan uudelleen ja tuomaan kavereitaan.

Vuodesta 2007 taas juostaan

Syyskuun alun 2005 Siltojen juoksussa harjoiteltiin järjestelyjä siten, että Jyväsjärven ympärikiertävän 14 km lenkin voi juosta myös kaksi tai kolme kertaa. Hotelli Alban kohdalla sillan yli juosten tuli kymppi. Juoksijat pääsivät näin jo juoksemaan täysmaratoninkin tai vajaan kolmenkympin lenkin, mikä sopii hyvin testimatkaksi maratoniin valmistautuessa. Olimme viikkoa ennen markkinoineet Finlandia Marathonia Médocissa juoksemalla hirvenpäiden kera. Nyt meistä muutama kiersi Jyväsjärven päinvastaiseen suuntaan hirvenpäissä. Maaliin tulessa JKU:n virkailija totesi hylkäävänsä juoksumme. Löytyi kuitenkin huumorintajua sen verran, että netistä näyttää löytyvän vieläkin tulokset ”hirvisarjalle”. Hirvi sopii hyvin markkinointiin Ranskassa, sillä ranskan elan tarkoittaa hirveä ja elämänvoimaa.

Olisi voinut tulla Fingrid Finlandia Marathon, mikäli uusi Finlandia Marathon olisi ollut jo vuonna 2006. Onnistuin neuvottelemaan valtakunnan sähköverkkoyhtiön kanssa sponsorointisopimuksen niin, että he käynnistivät henkilökunnalleen maratonkoulun tavoitteena osallistua Finlandia Marathoniin vuonna 2006. Tässä toteutui yrityksille markkinoitu idea käyttää maratonia henkilökunnan kunnon kohentamiseen ja sponsoroida tapahtumaa.

JKU sai kuitenkin vuoden 2006 Kalevan kisat järjestettäväkseen ja uusi Finlandia Marathon juostiin ensimmäisen kerran  vasta 15.9.2007. Fingridin sponsoriraha käytettineen Kalevan kisoihin, koska sain Fingridiltä kutsun kisoihin. Fingridiläiset joutuivat juoksemaan vuonna 2006 maratoninsa muualla.

Syyskuussa 2007 juostiin sitten kaiken kaikkiaan 18. Finlandia Marathon. Harmi että oli sateinen ja viileä sää. Juoksijoita oli kuitenkin parituhatta, joten juoksulle on oma paikkansa. Tästä tulikin toistaiseksi ainoa Finlandia Marathonini, sillä samoihin aikoihin olen ollut syksyllä juoksemassa Finlandia tiimin kanssa Médocissa markkinoiden seuraavan vuoden juoksua Jyväskylässä tai nuoruuden ystävieni juoksutiimin Peltolan Petojen kanssa Levin Ruskamaratonilla.

Uudistunut Finlandia Marathon on juostu nyt yhdeksän kertaa ja kaikkiaan 26 kertaa. Onneksi sää on suosinut useimpina vuosina ja osanottajamäärä on noussut lähelle kolmea tuhatta yhteensä kaikilla matkoilla. Olimme asettaneet tavoitteeksi, että Finlandia Marathonista tulee Suomen toiseksi suurin Marathon. Se on toteutui ainakin joinakin vuosina siten, että täysmarathonin juoksijoita oli HCM:n jälkeen eniten.

 

Jorma Väkiparta

 

3176300261_0327e90501

Kirjoittaja Jorma Väkiparta on juossut Finlandia Marathonin lisäksi kuusi kertaa Médocissa ja yhteensä 28 täyttä marathonia ja yli 40 puolimarathonia maailmalla.